Vihreä Kylä - klubiin waka!waka!- teemalla on enää reilu pari viikkoa, joten on taas aika herätellä uinuva afrikkalainen sisimmässä ja kuljettaa ajatukset tuhansien kilometrien päähän!
27.- 29.1.
Kylistä ensimmäinen, jossa vierailimme, oli Kundalumwanshya. "Kylä" ei kylläkään täysin kuvaa sitä, mikä siellä jossain odotti. Viimeinen tieosuus, noin sata kilometriä, oli vesilammikoiden täplittämää hiekkatietä. Molemmin puolin aukeni sadekauden aikaansaama vihreys, tosin tienvarsipusikoiden takana. Siellä täällä pelloilla näkyi ihmisiä kuokat kädessä, naisilla vauvat liinoilla selkään tuettuina, isommat lapset pienempiä paimentamassa sen mitä hekin työltään ehtivät. Värit! Paitsi että luonto hehkui syvää vihreää, ihmisten ja varsinkin naisten vaatteet räiskyivät kirkkaissa väreissä.
Lopulta, illan jo pimennyttyä saavuimme kylän keskustaan. Pimeässä ei paljoa nähnyt, joten illan ruokailut ja nukkumaanmeno suoritettiin uteliaisuuden vallitessa; aamulla selviäisi, miltä ympärillä näyttää! Nshimat nassuun kanan kera, kurpitsanlehtisalaattia sekä vettä. Kömmimme makuupusseihin valeltuamme itsemme ensin hyönteismyrkyllä, sillä moskiittoverkot taisivat (tarkoituksella?) jäädä hankkimatta. Hups.
Matkalla oli melko normaalia herätä "auringonnousun aikaan", vaikka aurinko tosin oli noussut jo aikoja sitten. Seitsemältä sitä pomppi jo pirteänä jalkeilla, kurkistellen markkinakeskuksen ikkunasta ulos. Ahaa, klinikka näkyy! Hammaspesut suoritettiin polun varressa, eikä vessa ollut päivänvalossa yhtään houkuttelevampi kuin pimeälläkään. Tosin kyykkiminen pelkän reiän yllä treenasi reisiä ;)
Kylän keskus käsitti siis ehkä noin 5 hehtaarin kokoisen alueen, jolla sijaitsivat majapaikkanamme toimiva markkinakeskus, kylän klinikka, koulu sekä kymmenkunta asumusta. Kylän väkiluku on noin pari tuhatta, mutta koska koko kylä leviää kymmenien kilometrien alueelle, emme ehtineet tutustua kuin hyvin pieneen osaan Kundalumwanshyaa. Yksi onnenpotku oli jo edellisessä tekstissä mainitsemani herra Martin, joka vei meidän katsomaan laajoja peltojaan läheisille kukkuloille. Aivan rapakunnossa ei sinne kannata lähteä, sillä hyväkuntoinen sambialainen suorastaan kiitää pitkin vuoren rinnettä, selitti hän samalla täyttä vauhtia tai ei. Kuumassa ja kosteassa ilmastossa hiki taisi nousta pintaan, muistaakseni... :D
Klinikkaankin pääsimme tutustumaan. Sambian maaseudulla klinikoilla ei työskentele lääkäri, vaan hoitaja. Tosin hoitaja on lähes yhtä pätevä kuin lääkäri. Yksinkertainen on kaunista, mutta maaseudulla pitkien välimatkojen päässä yksinkertainen on huomattavasti parempi kuin ei mitään. Klinikat ovat monen pelastus, sillä lähimpään kaupunkiin ja sairaalaan voi olla monen päivän kävelymatka, eikä autoja tai muita moottoriajoneuvoja juurikaan ole. Kundalumwanshyan klinikan hoitajalla oli käytössään moottoripyörä, jolla hän sitten huristeli kaupunkiin ja mahdollisille kotikäynneille, jos pakottava tarve ilmeni.
Kundalumwanshyasta voisi kertoilla pidempäänkin, mutta ehkäpä tässä tuli taas kerraksi pureskeltavaa. Jatkoa seuraa, tästä eteenpäin tiiviimmässä tahdissa. Pysyhän sivustolla!
-Katja aka Mutale
