Maha täynnä suomalaisia herkkuja, kotosohvalta, nopean netin ja oman läppärin ääreltä on epätodellista muistella kaikkea kokemaani.
Kolme viimeistä viikkoa Kundalumwanshyan kylässä ei projektin kannalta ollut kovinkaan onnistunut, mutta aika siella antoi minulle paljon. Muutaman päivän matkustamisen jälkeen vihdoin saavuin kauniin kukkulaiseen ja vehreään kylään. Tunnelma oli alusta asti lämmin ja tiesin viihtyväni, vaikkei yhteyksiä ulkomaailmaan ollut, ellei kiivennyt vuorenhuipulle puhelinkuuluvuuksia etsimään.
Tällä kertaa en asunut maanviljelijöiden perheissä vaan lähellä koulua seka klinikkaa, 24-vuotiaan opettajan kanssa. Pääsin siis tutustumaan GLM:n rakennuttaman koulun toimintaan erittäin läheltä. Koska meitä oli vain kaksi, opin viimeisten viikkojen aikana tekemään aivan kaikki kotityöt, mitä kuvitella saattaa. Myös jokapäiväinen ruuan ”metsästys” tuli todelliseksi. Nyt ei ollut kaupunkia lähellä, mistä pääsi ostamaan leipää aamupalaksi, lehmiä ei myöskään kylässä ollut, joten tuore maitokin jäi edelliseen kylään.
Kundalumwanshyassa tilanne oli muutenkin erilainen kuin aikaisemmissa projektikylissä. Opetettavanani oli kuusi pienempää ryhmää Kundalumwanshyasta sekä kolme ryhmää viereisestä, Luanshimban kylästä. Joten kolme viikkoa oli aivan liian lyhyt aika totuettaa aiempaa ohjelmaa. Tälläkertaa ryhmät muodostuivat sekä miehistä että naisista, kun Kafubu blockissa sekä Chinci Wa Babilissa ryhmät koostuivat naisista ja tapaamisissa kävivät ohessa myös heidän miehiään.
Valitettavasti myös jo alle viikon oleskeluni jälkeen ja vasta yhden ryhmän tavattuani sairastuin. En heikohkon kuntoni takia päässyt matkustamaan ryhmien luokse. Ajankohta oli muutenkin kovin huono vierailulleni: monet maanviljelijät olivat myyneet viimevuoden maissisadoistaan ison osan valtiolle ja nyt valtiolla oli vaikeuksia maksaa. Ihmiset joutuivat matkustamaan kaupunkeihin, pankkien ulkopuolille vaatimaan rahojaan. Jotkut pysyttelivät siellä jopa viikkoja. Ilman rahaa, eivät pienviljelijät voineet ostaa tarvittavia asioita tämän vuoden viljelyksiä varten. Rankkasateet ohjailivat myös ihmisten elämää; hetket joina ei satanut, viljelijät olivat todella kiireisiä maillaan istuttaessaan maissia, maapähkinöitä sekä papuja. Rankkasateiden aikana ei ulkona voinut liikkua, joten aikaa koulutustapaamisille ei ollut.
Sairastelustani sekä viljelijöiden esteistä huolimatta onnistuin tapaamaan joka ryhmästä muutamia jäseniä ja opettamaan heille kirjanpitoa. Vierailin myös Vihreä kylä -hankkeen farmarikavereiden tiloilla ja sain kattavan esittelyn peltometsäviljelystä. Tutustuin mehiläisten kasvatukseen ja pääsin lähemmäs Sambian maaseudun sosiaalista elämää.
Näin viljelijät työssään kiireisimpänä aikana ja koin heidän monet ongelmansa tieverkoston sekä puhelinyhteyksien puuttumisesta, sään vaikutuksista sekä Sambian valtion katteettomista lupauksista, mitkä oli pilata pienviljelijöiden seuraavan vuoden toimeentulon. Onneksi juuri ennen lähtöäni, kaupungeissa pitkään olleet viljelijät alkoivat saada rahojaan.
Reissu kokonaisuudessaan oli erittäin onnistunut, enkä kadu hetkeäkään päätöstäni lähteä Sambiaan. Ei voi kuin ihailla Green Living Movementin jäsenten antaumustaan työlleen. Enkä lakkaa ihmettelemästä miten niin pienellä porukalla ja niinkin vaikeissa olosuhteissa he saavat niin paljon hyvää aikaan. Olen onnellinen, että Vihreä kylä -hanke sai kolmen vuoden jatkorahoituksen ja toivon pystyväni jatkossa olemaan osa hanketta.
-Sini
